WHAT MOTIVATED ME TO START WORKOUT

IMG_5292

Oon ollut kirjoittamassa tästä aiheesta jo pitemmän aikaa, mutta eilen vihdoin Iidan tekstin lukemisen jälkeen sain inspistä alkaa tätä oikeasti kirjoittamaan. Hankin viime elokuussa ensimmäisen kuntosalijäsenyyden, mutta epäsäännöllisten käyntien ja selän kipuilun jälkeen aloin käydä salilla kunnolla useamman kerran viikossa vasta reilu pari kuukautta sitten.

Oon ihan pienestä asti liikkunut ihan vaan liikkumisen ilosta, enkä oikeastaan ikinä ulkonäöllisistä syistä. Yhdessä vaiheessa pari vuotta sitten kauhistuin vaa'an näyttämää paria ylimääräistä kiloa ja treenasin sen jälkeen ahkerasti niiden karistamiseksi. Nyt oli kuitenkin pitkä aika, ettei ollut oikeen mitään motivaatiota urheilla ja vaikka siitä tykkäänkin, en vaan päässyt rytmiin kiinni.



homeinterior7
photos


Mulla on ollut vähän ristiriitaisia mielipiteitä kaikesta tästä fitness-buumista ja muutenkin sosiaalisen median täyttäneet saman tyyliset kuvat esimerkiksi tageilla #bodygoals, #fitness jne... Jokainen saa mun mielestä kyllä vapaasti esitellä vartaloaan ja vieläpä, jos sen kropan eteen on paljon tehnyt töitä. Toisaalta sitten tiedostan, miten sellaset kuvat voi vaikuttaa tyttöjen itsetuntoihin ja asettaa paineita itse kullekin. Pahimmillaan kaikki paineethan voi johtaa vaikka syömishäiriöön, mikä ois tietenkin ihan kauheeta.

Mulle nyt kuitenkin kävi niin, että törmäsin Instagramissa useampaankin tosi inspiroivaan fitness persoonaan. Mun lemppari on upea Katya Elise Henry, joka on kouluttautunut nyt myös personal traineriksi. Tajusin samalla, että ehkä noi kuvat on tosiaan tarkoitettu just motivaatioksi ja inspiraatioksi, eikä kateuden tai mielipahan aiheuttajiksi. Ite nimittäin oon nyt alkanut ensimmäistä kertaa ikinä nostamaan painoja, ja koitan saada lisää lihasmassaa.


Kollaasit97
@katyaelisehenry


Mulle se painojen nostaminen on ennen tarkoittanut enemmän just ylävartalon lihasten kasvatusta, jota oon koittanut vältellä, joten nyt painotan sen lihasmassan kasvatuksen alavartaloon. Tasapainon säilyttämiseksi treenaan tietysti myös yläkroppaa, mutta pienillä painoilla ja useammilla toistoilla. Keskivartaloa treenaan aikalailla pelkästään oman kehon painolla. Kun treenaamisen makuun pääsee, siihen jää oikeasti koukkuun! Varsinkin kun tuloksia näkyy alussa jo todella nopeaa, jos tekee jotain omalle keholle täysin uusia harjoitteita. Tällä hetkellä koitan saada hieman painoa lisää, mutten omista vaakaa, joten meen ihan täysin vaan peilin näkymän mukaan enkä ota stressiä vaa'an lukemista, joita en oo nähnyt edes vuosiin.


IMG_5293

Tässä parissa kuukaudessa huomaan jo ison eron niin kehossa kuin mielessäkin, mutta siihen ei oo päästy pelkällä treenillä. Samalla nimittäin oon laittanut mun ruokailut uuteen uskoon, sillä ennen treenaamisen aloittamista tuli syötyä tosi epäsäännöllisesti ja huonosti. Ruokailuista voi pitää kiinni, vaikkei salilla aina pääsisikään. Säännöllisyyteen on helpottanut se, että aloitan nykyään joka päivä aamun puurolla, jonka päälle laitan raejuustoa ja pilkotun banaanin. Ennen saatoin lähteä töihin syömättä juuri mitään ja sitten nälissään ostaa ruokatauolla herkkuja ja kaikkea epäterveellistä. En edelleenkään seuraa mitään diettiä, mutta syön nykyään enemmän kuin ennen, koska ei ne lihakset muuten kasva. Herkkuja oon vähentänyt, koska ei niitä tee enää mieli, kun on aina oikeasta hyvästä ruuasta kylläisenä, mutta sallin itelle kuitenkin silloin tällöin herkkuhetkiä.

Uusi juttu mun treeneissä on myös palautusjuoman käyttöön otto lähes jokaisen treenin jälkeen. Sen avulla tärkeät rakennusaineet saa nopeasti imeytyvässä muodossa heti treenin päätyttyä ja palautuminen alkaa saman tien. Kommentoikaa hei teidän omia treenikokemuksia ja motivaattoreita tähän postaukseen! Voin myös laittaa enemmän treenivinkkejä/liikkeitä tänne, jos kiinnostusta löytyy. :)

Marianne

Labels: , , ,