SUMMER BODIES ARE MADE IN THE WINTER

IMG_5604




Aina kun selaan Bloglovinia mulla tulee oikein himo tulla kirjoittelemaan tänne teille. :-D Täällä sitä taas ollaan ja luonnoksista löytyi aikaisemmin otettu kuvakin tähän postaukseen. 

Viime syksynä sain uuden vaihteen päälle treenaamisen suhteen ja kirjoitin kaiken siitä tässä postauksessa. Nyt oon edelleen jatkanut mun uutta aktiivisempaa arkea ja oon koukuttunut liikkumiseen. Se hyvä olo ja tuloksien näkeminen motivoi ihan hulluna! Oon keskittynyt melkein täysin pelkkään salitreeniin ja pakko myöntää, etten oo joulun jälkeen tainnut harrastaa aerobista liikuntaa juuri ollenkaan... Mulla on kuitenkin tietyt tavoitteet ja aion alkaa viimeistään kesällä taas juoksemaan ja jos huvittaa, niin käymään myös jumpissa. Tärkeintähän treenaamisessakin on tehdä sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu.

Oon tosi tavoitteellinen ihminen ihan kaikessa, mihin ryhdyn; niin myös liikunnassa, ja uskon näiden omien tavoitteiden saaneen mut nytkin tosi innostuneeksi liikunnasta uudestaan. Itselleen on hyvä asettaa tavoitteita lähelle ja kauas. Mulla on esimerkiksi tietty piste, missä haluaisin olla kesällä, mutta silti myös haluan nähdä jo esimerkiksi vuoden päähän vielä pidemmälle kehittyneemmän kropan. Musta on ihana tuntea olevani voimakas. Keskitän voiman ja massan kasvatuksen täysin alakroppaan ja on niin hienoa huomata, kuinka pitkälle jo puolessa vuodessa on päästy. Mulla ei myöskään ole luonnostaan kovin naisellisen kurvikas kroppa, enkä olisi ikinä aikaisemmin uskonut sellaista voivan saavuttaa luonnollisesti treenaamalla. Sen takia en kovilla painoilla hartiota ja yläkroppaa kasvatakaan, koska se on mulla se luonnostaan hallitsevampi kehon osa.

Monilla se innostus tulee nopeaa, mutta lähtee melkein yhtä nopeaa laskuun. Silloin kannattaisi pitää mielessä, että aloittaminen on aina yhtä vaikeaa. Kun on päässyt hyvään liikuntakierteeseen, ei siitä kannata lähteä pois, koska myöhemmin pitää sitten taas aloittaa uudestaan ja se jos mikä on ärsyttävää. Itse olen pitänyt rennon suhtautumisen treenaamiseen, enkä tehnyt tiukkoja lukujärjestyksiä tai edes tiettyä lukumäärää, kuinka usein salilla on viikossa käytävä. Joskus oonkin saattanut käydä vain sen kerran viikossa, mutta toisella viikolla sitten jopa viisi kertaa. Jalkapäivää en oo kuitenkaan kertaakaan jättänyt väliin syksystä asti. Musta on tullut kunnon bootybuilder ja rakastan sitä poltetta kunnon jalkatreenin jälkeen. 

Nyt kun vielä oon nuori, haluan pitää mun kropasta hyvää huolta ja koittaa treenaamalla saada se näyttämään niin hyvältä kuin vaan mahdollista. Nauttia omasta kehosta ja tuntea oloni hyväksi, sillä se on varmasti helpompi ylläpitää myös sitten vanhempana, jolloin täysin nollasta aloittaminen voisi taas olla vaikeampaa. Kesäksi mulla on tavoitteena saada edes jonkinlaiset vatsalihakset näkyviin ja sitä varten mun pitää vielä tehdä muutoksia ruokavalioon, mikä on vaikeeta tällaiselle herkuttelijalle kuin minä. Oon saanut jo ison muutoksen pelkällä ruokailun säännöllistämisellä, joten eiköhän se vielä onnistu, kun on tavoitteet kirkkaana mielessä. 

Onko teillä jotain tavoitteita liikkumisessa vai pääsettekö liikkeelle pelkällä liikkumisen ilolla? Toivottavasti tässä oli motivaatiota ja inspiraatiota treeneihin. Muistakaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa!! Jaoin muuten aikaisemmin tässä posauksessa mun treenimotivaattoreita, niistä voi olla hyötyä tulevalle viikolle! ;)

Marianne

//For English translation this time use Google Translate.

Labels: , , ,