SUPER BREAKFAST

IMG_7558
IMG_7552
IMG_7539
IMG_7535
IMG_7563
IMG_7545
IMG_7565
IMG_7532
IMG_7548

Tänään aloitin aamun parhaalla mahdollisella tavalla, nimittäin hotellin aamiaisella. Pääsin mukaan testaamaan Radisson Blu:n uudistunutta Super Breakfast - aamupalaa. Ketju on uudistanut aamiaistarjoilunsa helpommin lähestyttävämmäksi ja maalaistyyliseksi. Ulkoasun lisäksi tarjoiluihin on tullut muutoksia ja itse ainakin tykkäsin kovasti. Aamiaisella pystyy itse puristamaan tuoremehun appelsiinista ja Oulussa erikoisuutena myöskin tilaamaan munakkaan omien toiveiden mukaan.Annoskokoja oli pienennetty, mikä oli mun mielestä tosi järkevää varsinkin kun vaihtoehtoja oli niin paljon. Smoothieita esimerkiksi tarjoiltiin pienissä "shottilaseissa".  Kierreltiin Oulun Radisson Blu:ssa myös erilaisissa hotellihuoneissa ja tuli ihan sellanen turistifiilis omassa kotikaupungissa.

En kerennyt saada muilta bloggaajilta ryhmäkuvia tähän postaukseen ja paikallahan oli muitakin tunnettuja suomalaisia. Koin pienen fangirl-hetken, kun Sara Chafak istui mun taakse(tunnistatteko kuvista? :D). Onnistuttiin ottamaan yks yhteiskuvakin Snapchattiin, josta mut löytää nimimerkillä mvrivnne

Today I started my day at the breakfast event at Radisson Blu hotel. We got to try out the new Super Breakfast which they had changed recently. As you can see, it looks very delicious and there was so many options that I didn't even taste all of them. That's how I started my day, I wish it could be like this every morning... :)

Marianne

Labels: , ,