TAKE A BREAK

Untitled
Vaikka mulla oli viime keväänä jo selvänä, mitä haluan opiskella lukion jälkeen, ei pääsykokeisiin pänttääminen houkuttanut yhtään ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Sitten sain vielä keväällä työpaikankin, niin aloin jo melko vahvasti olemaan sitä mieltä, etten edes yritä päästä kouluun syksyksi. Se oli ihan paras päätös, minkä olisin voinut tehdä ja tämä vuosi onkin ollut ihan mieletön. Perus arkea, mutta niin erilaista arkea kuin viimeiset 12 vuotta koulussa. Jos siis koulupaikka ei kovastakaan työstä huolimatta syksyksi avaudu tai olet jo nyt päättänyt pitää taukoa opiskelusta, voin kyllä todellakin suositella sitä. Elämässä nimittäin on paljon muutakin kuin opiskelu ja oppia voi paljon myös olematta koulun penkillä. 

Entä ne fiilikset opiskelujen suhteen nyt vuoden jälkeen? Löysin jo ennen lukiota itselleni täydellisesti sopivan koulutuksen ja sen motivoimana menin lukionkin läpi ja kirjoitin itseäni hyödyttävät aineet. Tavoitteeni on edelleen olla joku päivä kauppatieteiden maisteri eli ekonomi, mutta nyt tämän vuoden jälkeen olen löytänyt uudenlaisen tien tuota tavoitetta kohti. Edelleenkään kova lukeminen ja pänttääminen ei innosta, mutta sen sijaan, että pitäisin toisen tai kolmannenkin vuoden vielä taukoa opiskelusta, aion hakea opiskelemaan liiketaloutta ammattikorkeakouluun. Toki sinnekin täytyy lukea pääsykokeeseen, mutta opiskelu on käytännönläheisempää ja opintoihin kuuluu myös työharjoitteluja. Tulevasta en kuitenkaan tiedä, jos koulu ei vaikka sopisikaan mulle ja haluan ensi keväänä hakea sittenkin kauppikseen. Tai jos valmistun ja saan tehdä jotain kivaa työtä, niin en jatkaisikaan heti yliopistoon vaan vasta vuosien päästä. Tai sitten valmistun tradenomiksi, mistä suoraan jatkan vielä maisteriohjelmaan yliopistoon kauppikseen. Who knows, mutta tämä tuntuu tällä hetkellä parhaalta idealta ja oon ihan tosi innoissani menossa syksyllä opiskelemaan, vaikka en pidä koulupaikkaa itsestäänselvyytenä. Huomenna pääsykoemateriaalit tulee julki ja pääsen aloittamaan luku-urakan.

Kaikilla on se oma tie kuljettavanaan ja joskus yksi entinen opettaja sanoi hyvin, ettei mikään mene ikinä niin kuin on suunniteltu. Mutta sellaistahan se elämä onkin ja se pitää ottaa vastaan, mitä annetaan. Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin lukijoille ja muillekin tuleviin haasteisiin! 


Marianne


Labels: , ,