INTERIOR IDEAS FOR THE NEW HOME

Tasan kuukauden päästä muutetaan meidän uuteen ihanaan kotiin. En vieläkään voi ymmärtää, miten meillä kävi niin hullun hyvä tuuri asunnon kanssa, sillä se stressas mua todellakin eniten koko muutossa. Nyt päästään laittamaan uutta täysin kokovalkoista kotia, jep lattiasta kattoon, joten sisustukseen on periaatteessa kaikki mahdollisuudet tilan puitteissa. Ajattelin esitellä osio kerrallaan, minkälaista olisi sitten toivottavasti luvassa.

Kollaasit135
Aloitetaan eteisestä! Tulevassa kodissa on pieni eteiskäytävä ja sellainen "aulatila", josta on ovet keittiöön, vessaan ja olohuoneeseen. Sinne ollaan jo päätetty hankkia Ikeasta iso kapeilla valkoisilla kehyksillä varustettu peili tuomaan lisää tilantuntua. Peilin lisäksi ehkä meidän valkoinen lipasto tai ihan vasta Granitista hankkimani vaaleaa puuta oleva vaaterekki. Joka tapauksessa haluan pitää eteistilan hyvin vaaleana ja simppelinä, jotta se tuntuu avarammalta. Matossa saa mun puolesta olla väriä, mutta sen suhteen ei ole vielä mitään päätetty.

Kollaasit138

Me myydään/ollaan jo myyty vanha sohva, sänky ja muita huonekaluja, mutta pöytäryhmästä ei olla vielä varmoja. Tuleeko liikaa uusia hankintoja, jos luovutaan siitäkin... Meillä kyllä on pöytä tiedossa Helsingin päässä, joten mun puolesta voitais saman tien myydä koko pöytäryhmä ja vaihtaa ihanaan tammiseen pöytään ja noihin DSW-tyylisiin tuoliin. 

Kollaasit136

Valkoista lattiaa vasten meidän olohuoneen punainen kuvissa näkyvien mattojen tyylinen matto näyttää kyllä varmasti tosi kivalta. Haluaisin ehkä keittiöönkin saman tyylisen maton pienempänä. Iso huonekasvi toisi myös väriä ja kodikkuutta, sillä me ei todellakaan haluta sellaista täysin kokovalkoista kotia.
aaa
Sohvaa lähdetään tänään kohta testaamaan Ruotsin puolelle Ikeaan. Suunnitelmissa on juurikin kuvissa näkyvien sohvien tapainen harmaa simppeli kolmen istuttava sohva. Ikea-ostokset tehdään kuitenkin vasta sitten kuukauden päästä Espoon tai Vantaan Ikeassa, koska järkevämpää on tietysti ostaa isot huonekalut lähempää tulevaa kotia. Meille tuli perjantaina kuormassa Granitiin täsmälleen samanlaisia koreja kuin tuossa ensimmäisessä kuvassa on, joten sen aion ehdottomasti vielä ostaa sieltä. 
Kollaasit137
Photos: Pinterest


Tuleva kotimme on iso yksiö, jossa on kivan kokoinen alkovi olohuoneen yhteydessä. Sinne tietenkin sijoitetaan sänky ja tässä nyt jotain pientä inspistä sinnekin. Eli haluaisin uuden päiväpeiton, jonkun vähän erilaisemman, kuten tuossa kuvassa. Se ei nyt kuitenkaan ole ihan ykkösprioriteetti, joten en ole vielä tarkemmin etsinyt tai päättänyt sitä, vaan etsintä jatkuu. 

Sellaisia sisustussuunnitelmia ja -haaveita tähän sunnuntaihin! Ollaan jo jotain uusia juttuja hankittu (minä lähinnä Granitista) uuteen kotiin, mutta vielä on isoimmat jutut jäljellä. En oikeasti malta odottaa, että päästään laittamaan vihdoin uutta kotia! :)

Marianne

Labels: , , , ,